maanantai 28. helmikuuta 2011

Demokratiasta

Suomessa vaalien äänestysprosentit ovat häpeällisen alhaisia. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa äänesti ennätykselliset 67,9 prosenttia äänioikeutetuista. Presidenttiä valittaessa vuonna 2006 kansasta jopa 73,9 prosenttia vaivautui uurnille ensimmäiselle kierrokselle. Toiselle kierrokselle saapui 77,2 prosenttia äänioikeutetuista. Vuoden 2008 kunnalisvaaleissa äänensä antoi 61,2 prosenttia, europarlamenttivaaleissa vuonna 2009 enää 40,3 prosenttia.

Presidenttiä valitessa kansa valitsee suoralla kansanvaalilla yhden ihmisen johon luotetaan. Nyt presidentistä on tehty valtion virallinen seremoniamestari, jonka merkitystä leikataan ilmeisesti jokaisessa perustuslain uudistuksessa. Presidentti nauttii kuitenkin merkittävästi enemmän luottamusta kansalta kuin eduskunta tai valtioneuvosto: presidentti on suomalaiselle äänestäjälle tärkeämpi kuin eduskunta. Presidentin valtaoikeuksien jatkuva leikkaaminen kertoo lähinnä siitä, että parlamentaarista valtaa pitävät pelkäävät presidentti-instituution mahdollisuutta puuttua toimiinsa.

Eduskuntavaaleissa vuonna 2007 äänioikeutettuja oli 4 292 436 kappaletta. Äänestäneitä oli siis 2,9 miljoonaa. Jos loput 1,4 miljoonaa suomalaista, eli 32,1 % olisivat äänestäneet, eduskunnan rakenne lienisi radikaalisti erilainen. Lähes 1/3 äänestysikäisistä tuli siihen tulokseen, että äänestäminen ei syystä tai toisesta ollut kannattavaa.

Aina asiantuntijatasolta tavalliseen kaduntallaajatasoon on esitetty erilaisia teorioita äänestämisprosenttien alhaisuudesta. Jostain syystä useasti esiintyy ajatus siitä, että kansa ei äänestä, koska se on niin tyytyväinen nykytilanteeseen. Jos tällaisen päästää suustaan, kannattaa valmistautua esittämään tukea väitteelleen, sillä tällaista suomalaista ei ole ilmoittautunut tai löytynyt. Vaihtoehtoteorioista kolme yleisintä ovat nämä: äänestämällä ei voi vaikuttaa, politiikka ei kiinnosta ja mikään puolue ei aja asioita, joiden puolesta äänestäisi.

EDIT: In your face: Tyytyväisimmät äänestävät :P

Republikaaninen ihanne kansasta, jota politiikka kiinnostaa ei toteudu Suomessa. Jos asioihin on turhautunut kylliksi ja on äänestänyt puolueita, joilta toivoisi erilaista politiikkaa, on luultavasti joutunut pettymään perinteisiin valtakuvioihin juuttuneeseen suomalaiseen politiikkaan. Yhden ihmisen äänellä ei todennäköisesti ole minkäänlaista vaikutusta äänestyksen lopputulokseen. Kun näin ajattelevia äänioikeutettuja on joissakin tapauksissa yli 59 prosenttia kansasta, saadaan aikaan poliittinen tyhmiö, jossa esimerkiksi europarlamenttiin Suomea lähetettiin edustamaan ihmiset, joilla ei ehkä ole kansan luottamusta. EU-vastaisuus ei ole hyvä syy jättää äänestämättä, sillä Suomi lähettää saman määrän edustajia Euroopan unionin parlamenttiin riippumatta äänestysprosentista. Edustajien laatu vain saattaa olla vähän sitä sun tätä ja vaalien jälkeen on turha narista.

Mikäli politiikka ei kiinnosta, on vaikeaa saada ihminen vaaliuurnille. Epäkiinnostus euroopanlaajuiseen, kotimaiseen tai kunnallispolitiikkaan johtunee siitä, että politiikan terminologia on hankalaa ja useat poliittiset skandaalit nakertavat luottamusta politiikkaan. Usein käytetty termi "skandaali" onkin kokenut melkoisen inflaation ja sen huomatessaan ei nykyään kiinnostu aiheesta edes etäisesti. Poliitikot ja media ovat yhdessä vastuussa tästä. Ongelman osasyitä kannattaa lähteä etsimään esimerkiksi siitä, että ennen äänestysikää kaikki puhe politiikasta keskittyy lähinää "aikuisten maailmaan". Tulopoliittinen kokonaisratkaisu, kolmikanta, eläkeiän alaraja, lautakasat ja yritystuet eivät ole lapsen tai nuoren silmissä kiinnostavia vaan puuduttavia asioita ja hyviä syitä etsiä netistä päivän fingerpori. Luottamussuhdetta nuoren kansalaisen ja politiikan välillä ei koskaan ehdi syntyä, sillä sen muodostumiseen ei ole edellytyksiä.

Sokerina pohjalla syissä jättää äänestämättä on ehdottomasti se, että puoluekannasta ei löydy tahoa, joka edes etäisesti edustaisi asioita, joita kansalainen haluaisi ajettavan. Jokaisen puolueen jokaisen ehdokkaan läpikäynti on näännyttävä ajatus ja esimerkiksi piraattipuolue on lanseerannut vaikuttavan tavan ärsyttää äänestäjiä: vaaliohjelman yksipuolisuus pakottaisi potentiaaliset äänestäjät lukemaan ehdokaskohtaiset mielipiteet kustakin itseä kiinnostavasta asiasta läpi ja usein näihin ei ole helppoa pääsyä. Vaalipiiristä riippuen 5-25 ehdokkaan mielipiteiden etsiminen, blogien lukeminen ja profiiliin tutustuminen on yksinkertaisesti liikaa vaadittu keskivertoäänestäjältä. Järkevää ja hyvää asiaa ei voi ajaa suppeilla kannanotoilla ja itse politiikan pelkäämisellä. Piraattipuolueen edustajan äänestäminen olisi arpaheitto, sillä puoluelinjausten puuttuessa oma ääni saattaa mennä täysin muita kuin itselle tärkeitä arvoja edustavalle piraatille.

Hallitus onkin esittänyt poliittisen kentän pirstoutumisen estämiseksi kansalliseksi äänikynnykseksi kolmea prosenttia kaikista annetuista äänistä, jotta puolue voisi päästä eduskuntaan. Vaarallisten uusien ajatusten leviämisen estämisen ohella tämä esitys on myös omiaan estämään sellaisten puolueiden pääsyn eduskuntaan, jotka toisivat äänestämättä jättäville jotain äänestettävää.

Tulevista eduskuntavaaleista tulee hyvin jännittävät. Gallupeissa ilmennyt perussuomalaisten kannatuksen voimistuminen ei välttämättä toteudu eduskuntapaikkoina, mutta toimii vähintäänkin hyvänä säikäytyksenä muille eduskuntapuolueille. Mikäli äänestysprosentti nousee merkittävästi ja perussuomalaisten galluptuloksien ennakoima vaalitulos realisoituu, kertoo se siitä, että tätä kansa halusi tai ainakin sen, että tätä kansa uskoi. Jos äänestysprosentti taas ei nouse merkittävästi, kertoo se vain ja ainoastaan siitä, että kansa ei uskonut ketään.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Puolueista

Tavallinen perjantai näyttää tavalliset kyntensä. Ihmiset rentoutuvat valmiiksi viikonloppua varten ja IRC:ssä keskustellaan politiikasta ja tulevista vaaleista. Perussuuomalaisten huima gallupkiri saa suut pieksemään normaalia tiuhemmin. Syitä perussuomalaisten suosioon on monia. Kokoomuslaisen Esa Kärnän blogissa listataan pääkohdat perussuomalaisten vaaliohjelmasta. Ei näytä niin pahalta: rikkaita nipistetään rikastumisesta ja jokaiselle löytyy jotain. Luvataan parempaa elämää ja tuttuja tapoja, jotka eivät ahdista tai herätä negatiivisia mielikuvia.

IRC-keskustelun lomassa selviää myös syitä muiden puolueiden epäsuosioon. Tässä hieman listaa:
kokoomuksen "kvantatiivinen kattava talousanalyysin tuottaman markkinarealistisen arvion seuraaminen talouspolitiikassa"

piraattien "me oikeestaan haluttas vaan warettaa rauhassa ja olla osallistumatta tähän muuhun politiikkaan"

keskustan "myö tulloon maalta ja meillä o peruna suussa. Tiukan paikan tullen heitämmä kolikkua, notta saajaan aikaan mielipide!"

vihreiden "turkistarhaus on ikävä juttu ja totaa... maahanmuuttajat pitäs päästää oikeestaan tänne ihan vapaasti, ollaan kato portti eurooppaan! Ainii ja ydinvoima on pahaa, koska siinä on atomeita!"

demareiden "meillä on puheenjohtajana TÄTI-ihminen --, -- joka ei ole kokenut maailmaa politiikan ulkopuolella"

Vaikka näille väitteille ei löydy tutkittua pohjaa, eivätkä ne välttämättä vastaa todellisuutta, kannattanee kansan tekemiin havaintoihin kuitenkin kiinnittää huomiota. Törkeään kärjistykseen syyllistytään usein kaikilla puolilla poliittista kenttää ja nukkuvien puolue näyttäisi ansaitsevan siitä lähes politiikan kritisoimisen nobelin, mikäli sellaisia pystejä vain jaettaisiin.

Politiikka on etääntynyt kansasta ja perussuomalaiset näyttävät tuovan kansan politiikkaan, kun politiikan tekijät eivät suostu lähestymään kansaa. Vaikka tämä blogi on poliittisesti täysin sitoutumaton, ei kirjoittaessa tätä tarvitse ihmetellä kansantajuisen puolueen suosiota. Kukaan ei halua kohdata poliittista realismia siitä, että jossain mutkassa kansan edustajat - eli kansanedustajat - kääntyivät eri haaroille siltä tieltä millä kansa on. Nuorta kouluttamatonta ikäpolvea ei politiikkaan tutustuminen kiinnosta.

Piraatit ovat Suomessa nuori puolue, joka ei vielä uutuuttaan löydä selkeää rakennetta ja pitää tiukasti kiinni siitä, ettei sellaista tarvitse. Kokoomus oli ilmeisesti alkuaan samankaltainen puolue. Moni on leimannut piraattipuolueen 'yhden asian puolueeksi' ja saman johtopäätöksen voi vetää puolueen vaaliohjelmasta jossa keskitytään pääasiassa immateriaalioikeuksiin. Piraattien näkyvyys puolueena on alamaissa ja vailla sellaista suuntaa, jonka media edes voisi nostaa esiin.

Ilmeisesti vasemmistoliittoon, ruotsalaiseen kansanpuolueeseen ja kristillisdemokraatteihin ei juuri oteta kantaa. Kysyttäessä vasemmistoliitosta nousee puolueen puheenjohtajan nimi esiin ja Arhinmäki unohtuu muun keskustelun alle. Erityisesti KD herättää närää suvaitsemattomuudellaan ja YLE:n homoillasta puhutaan yhä paheksuvasti viitaten puheenjohtaja Päivi Räsäsen näkemyksiin. RKP tuomitaan ikiaikaiseksi hallituspuolueeksi, joka kumartaa aina suurimman tuulen suuntaan.

Työssä käyvistä nuorista keskustelijoista sosiaalidemokraatit tuntuivat herättävän eniten sympatiaa suurista puolueista. Ammattiyhdistysliikkeen juuret ovat tavoittaneet vanhemman polven kollegoiden kautta uudet työntekijät. Työnantajalle ei voida olla lojaaleja, koska työnantajat eivät ole lojaaleja työntekijöitään kohtaan. Ammattiliitot ja ay-toiminta koetaan tarpeellisiksi, sillä työnantajan painostus tuntuu kuormittavalta.

Keskusta nähtiin maalaisvaihtoehtona, jota äänestetään kaupunkien ulkopuolella ja Oulunsalossa. Entinen maalaisliitto ei osu pikaviestinkansan hermokeskuksiin ja se nähdään yhdessä kokoomuksen kanssa vaalirahasotkujen ja jäsensekoilujen sotkemana. Kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisesta muistetaan se, ettei tämä aio noudattaa oman puolueensa antamaa linjaa, vaan ajaa silti puoleensa nimissä kaksikielisyyttä.

Vihreille naurettiin ja puheenjohtaja Anni Sinnemäen näkemyksiä täystyöllisyydestä pidettiin epärealistisina. Ydinvoiman vastustamista pidetään vanhanaikaisena ja sen epäillään perustuvan väärään tietoon. Armollisesti keskustelun lomassa viitattiin tähän blogiin paremmista vaihtoehdoista. Vihreiden ydinvoimaa vastustavassa linjauksessa ei eritellä ainuttakaan paljon puhuttua parempaa vaihtoehtoa.

Suomessa ei ilmeisesti pidetä järkipolitiikasta, joka nojaisi lobbarien sijasta oikeisiin asiantuntijalausuntoihin saati että edes kuultaisiin muita osapuolia. Arkadianmäen mystisissä rituaalihuoneissa kuullaan niitä lähteitä, jotka antavat sellaisia näkemyksiä, joita puolueet haluavat kuulla tehdäkseen omaan ohjelmaansa sopivan lakimuutoksen tai esityksen.

Piristävää tuulahdusta ei näy ja suomalainen politiikka näyttää jatkavan kohti Suomea, jossa uusia pelaajia poliittiseen kenttään ei haluta, koska poliittinen kenttä pirstoutuisi liikaa. Tämähän tarkoittaisi vaarallisten uusien ajatusten leviämistä päättäviin elimiin.

torstai 24. helmikuuta 2011

Huumausaineet

Huumausainekeskustelu on taas nostettu tulevien eduskuntavaalien alla esille. Huumeisiin voidaan ottaa rationaalinen lähestymistapa yhteiskunnalliselta kannalta ja välttää kiihkomielinen uskomuksiin perustuva väittely.

Edes miedoksi huumeeksi luokitellun kannabiksen laillistaminen ei houkutellut suomalaisia ainakaan vielä kaksi vuotta sitten. Jotkut eivät laillistaisi kannabista edes lääkekäyttöön, vaikka mistään nykyaikaisesta tutkimuksesta ei käy ilmi, että kannabis olisi alkoholia vaarallisempaa. Apteekistakin saa reseptillä vaarallisempia aineita. Niin kutsuttu porttiteoria ei näytä nykytiedon valossa pitävän paikkaansa.

Kannabiksella on kuitenkin tutkittu yhteys esimerkiksi masennukseen ja älyllisten toimintojen kehityksen hidastumiseen mikäli sitä on tullut käytettyä nuoressa iässä. Ilmeisesti kannabiksen käyttö myös lisää riskiä sairastua geeneissä piilevään sktitsofreniaan ja saattaa laukaista vaikka psykoottisen kohtauksen.

Alkoholista ei ole mitään parempaa sanottavaa. Sen vaikutukset näkyvät katukuvassa ympäri Suomen ja varmasti muuallakin maailmassa, missä alkoholi on osa kulttuuria. Kannabista kovemmista huumausaineista ei voi edes puhua samassa yhteydessä, mutta toimenpiteenä rangaistus riippuvaisuudesta ei liene paras mahdollinen ratkaisu. Portugali ratkaisi tämän ongelman jo vuosituhannen alussa laillistamalla kaikkien huumeiden käytön. Selvästi noin 10 vuoden kenttätyön tehnyt Portugali on hyötynyt käytön laillistamisesta. Oikeusjärjestelmän taakka on keventynyt ja käyttäjien on helpompaa hakeutua hoitoon, kun pelkoa pidätyksestä ja syytteistä ei ole.

Suomi voisi ottaa varovaisesti mallia Portugalista ja laillistaa huumeiden käytön vaikkapa valtion hallinnoimassa monopolissa. Alkon kylkeen perustettava Narko voisi hyvinkin palvella asiakkaita ja samalla tarjota päihderiippuvaisille apua. Samalla minimoitaisiin terveydenhuollon kustannukset, kun piikittelevät kanssakansalaisemme eivät saisi tartuntatauteja neuloista ja rajaamalla käytön Narkon tiloihin varmistetaan vielä sekin, ettei Ville 5-vuotias saisi käsiinsä likaista narkkarineulaa leikkikentältä.

Pelon lietsominen ei kuitenkaan ole hyvä tapa kääntää ihmisiä järkevän ajattelun piiriin. Kannabista ei sellaisenaan voi vapauttaa täysin. Sen yhteisvaikutusta alkoholin kanssa ei olla tutkittu pitkällä aikavälillä niin, että voitaisiin olettaa saumaton yhteensopivuus suomalaisen alkoholikulttuurin kanssa. Pikaveritesti mahdollistaisi valtion tulojen kasvattamisen sakottamalla liikennettä vaarantavia hamppukuskeja, mutta sellaista ei ilmeisesti vielä ole olemassa.

Narkojen perustaminen voi olla paras ratkaisu yhteiskunnan kannalta. Terveydenhuoltokustannukset narkomaanien osalta saataisiin jatkuvaan laskuun, eikä neulojen välityksellä tarttuisi enää ainuttakaan tautia. Apua tarvitsevat saataisiin ohjattua hoitoon. Pitämällä huumausaineiden valmistamisen ja myymisen valtion monopolina, ohjattaisiin käyttäjät laillisille Narko-ostoksille huumausaineesta riippumatta. Huumausaineiden myymisestä rikollista tietä tulisi kannattamatonta, kun valtion hoteissa käytetyt aineet eivät aiheuttaisi riskiä pidätyksestä tai syytteistä käyttäjälle. Samalla lääketieteellinen käyttö mm. psykedeleille ja miksei kannabiksellekin voitaisiin ottaa vakavasti ja kohdella niitä kuten kaikkia lääkeaineita tulisi kohdella.

Tästä pääsemmekin kotikasvatukseen. Perustuen tuotteen helppoon saatavuuteen ei kotikasvatukselle ole juurikaan perusteita. Kyseessä ei ole enää edes uhriton rikos, sillä kerrostaloissa kannabiksen kotikasvatuksessa on törmätty mm. hajuhaittoihin ja automaattisten kastelujärjestelmien aiheuttamiin vesivahinkoihin, sekä jopa kasvatusvalojen aiheuttamiin tulipaloihin. Omalla tontillaan, omassa omakotitalossa kasvatus ei luultavasti aiheuttaisi haittaa muille. Helposti ostettavan tuotteen kotikasvatus ei silti olisi järkevää.

Portugalin esimerkin mukaiseen huumausaineiden käytön totaaliseen vapauttamiseen Suomi ei ole kansakuntana valmis. Valtion kontrolloimassa monopolissa huumausaineiden haittavaikutukset yhteiskunnalle pysyisivät minimissään ja kukin täysi-ikäinen yksilö voisi päättää omalla kohdallaan sen, että tarvitseeko näitä palveluita. Joko omasta tahdostaan tai ongelmatapauksissa yksilö voidaan ohjata katkaisuhoitoon. Alaikäisiin kansalaisiin myös 'mietojen' huumeiden käyttö vaikuttaa tyhmentävästi. Tällöin täysi-ikäisyys on erinomainen rajapyykki Narkossa asiointiin.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Opiskelun vaikeudesta tulevaisuuden Suomessa

Tällä hetkellä suomalainen korkeakouluopiskelija saa opintorahaa 298 euroa (verotettavaa tuloa) kuukaudessa, mikäli hän on täyttänyt kaksikymmentä vuotta. Tätä ennen opintorahan suuruuteen vaikuttavat muun muassa vanhempien tulot riippumatta siitä, tukevatko vanhemmat jälkikasvuaan taloudellisesti. Opintorahan lisäksi voi saada asumislisää, joka on enimmillään 201,60 euroa, aina kuitenkin enintään 80 % kokonaisvuokrasta. Opiskelijoille tämä kaikki ja monet poikkeustapaukset ovat tuttuja. Lisätietoa kaipaavat voivat hakea sitä Kansaneläkelaitoksen www-sivuilta.

Elinkeinoelämän keskusliitto haluaa avata yhteiskunnallisen keskustelun siitä, voisiko korkeakouluopinnot saattaa maksullisiksi esimerkiksi lukukausimaksuilla. Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen esitti sopivaksi maksuksi tuhat euroa vuodessa. Äärettömän lyhyellä matikalla laskettuna 252 euron kuukausittaista vuokraa maksava opiskelija saisi opintorahaa ja asumislisää 499,6 euroa kuukaudessa. Kuukausittaisesta tuesta käteen jäisi siis 247,6 euroa maksimituilla. Neljän kuukauden opintotuet menisivät Lajusen siunauksella tällöin suoraan korkeakoululle.

Kenen tahansa nykyisen tai entisen korkeakouluopiskelijan luulisi närkästyvän, kun kuulisi tällaista ehdotettavan. Soppaan voi lisätä vielä sen, että kaikki korkeakouluopiskelijat eivät saa kesätöitä ja haluavat ehkä syödä muutakin kuin viiden eri maun nuudeleita pitkin vuotta.

Sarkasmi sikseen ja palataan asiaan. Elinkeinoelämän keskusliitossakin vaikuttava talouselämän ihmemies Björn Wahlroos haluaa helpottaa opiskelijain ahdinkoa tässä haastavassa maailmassa lopettamalla kaikki tuet, mikäli opiskelija ei valmistu viidessä vuodessa. "Nalle" on toki tullut osalle kansasta tutuksi jo muiden värikkäiden ajatustensa julkituomisesta. Aiemmin hän on ehdottanut esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan purkamista ja köyhien perheiden tukemisen lopettamista.

Ottaen huomioon opintotuen naurettavan pienen määrän ja ehdotettujen lukukausimaksujen suuruuden sekä tukien rajaamisen viiteen vuoteen voi ennakoida pientä katastofia. Monet opinnot on jopa suunniteltu kuuden vuoden kestoisiksi, ja nykyisen koulutustason ja suomalaisen sivistyksen ylläpitämiseksi en lyhentäisi korkeakouluopintojen kestoa. Maksullinen korkeakouluopiskelu asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan vanhempien taloudellisen tilanteen ja maksuhalukkuuden suhteen.

torstai 17. helmikuuta 2011

Energiapolitiikasta

Suomen uudet ydinvoimahankkeet ovat teollisuuden tarpeisiin ilmeisen sopivia. Toisinaan tulee kuitenkin ihmeteltyä Suomen vanhahtavaa linjausta uraanivoimaloiden uusimisesta ja uusien uraania polttoaineenaan käyttävien voimaloiden rakentamisesta. Suomi on jäänyt energiapolitiikassaan jälkeen muuta maailmaa.

Japanilaiset harkitsevat aurinkovoimaloita avaruuteen ja kiinalaiset rakentavat aurinkovoimaa ja tuulivoimapuistoja. Suomessa näihin kolmeen tuskin on realistisia mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa suuressa mittakaavassa.

Suomi muun maailman mukana valitsi kylmän sodan timmelyksessä uraanikäyttöiset voimalat, sillä torium hävisi kilpailun ydinasekelpoista plutoniumia sivutuotteena tuottavalle uraanille. Parempia vaihtoehtoja odottaessa ja tutkittaessa Suomi voi kuitenkin seurata Kiinan esimerkkiä toriumkäyttöisistä ydinreaktoreista, jotka toriumin ohella voivat polttaa myös uraania ja jo tuotetusta ydinjätteestä jopa 95 prosenttia. Intialla on jo toimiva toriumreaktori, ja lisää rakennetaan jatkuvasti.

Toriumia on maaperässä 3-6 kertainen määrä uraaniin verrattuna. Esimerkiksi Norjalla on 5 % maailman kartoitetuista toriumvarannoista ja sitä ei käytetä mihinkään. Torium ei ole luonnossa radioaktiivista siinä määrin, että se aiheuttaisi ympäristöaktivistien kauhisteleman maailmanlopun kaivostoiminnan myötä. Kuljetus jalostuslaitoksiin ei olisi soran kuljettamista kummempaa, ja jos jalostuslaitos olisi reaktorihuoneen läheisyydessä, jäisivät ympäristövaikutuksetkin minimaalisiksi.

EDIT: Tarkempia lukuja halajaville löytyy mainio artikkeli Turun Sanomilta. Suosittelen tutustumaan toriumin tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Poliisit politiikassa

Poliisi yhteiskunnan tukipilarina ja tarpeellisena osana jokapäiväistä elämäämme ansaitsee arvostusta ja kunnioitusta jokaiselta kansalaiselta. Lainsäädännössä kannattaa ottaa huomioon sen noudattamista valvovan viranomaisen mielipide, mutta viimeaikaiset sutjautukset ovat omiaan herättämään epäluuloja siitä, pitäisikö poliisia ja politiikkaa sekoittaa keskenään. Otetaan esimerkiksi tuorein tuntemani tapaus: Ylikomisario Jari Strengell: "Itsetuhoisilta kortti pois".

Kymenlaakson liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan puheenjohtaja Strengell ehdottaa YLE Etelä-Karjalan toimituksen mukaan ajo-oikeuden eväämistä itsetuhoisesti käyttäytyviltä henkilöiltä. Väistämättä herää kysymys, että estääkö ajokortin puute ajotaitoista ihmistä nousemasta autoon ja tekemästä itsemurhaa. Aiheen uutisoinnissa voi huomata kuljettajan olleen useimmiten humalassa itsemurhatapauksissa. Voisin kuvitella paljon puhutun pakollisen alkolukon olevan tehokkaampi ratkaisu.

Poliisin kommentit lainsäädäntöön voivat olla myös yllättäviä ja rajuja. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on useaan otteeseen ottanut kantaa lainsäädäntöön ja antanut lausuntoja, jotka ovat ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausten kanssa. Poliisiylijohtajan mukaan passien sormenjälkitunnisteen saisi avata entistä laajemmin ja helpommin poliisin käytettäväksi rikostutkintaan. Paatero ei kuitenkaan pohdi mahdollisia ihmisoikeuskysymyksiä tai väärinkäytösmahdollisuuksia, toisin kuin ihmisoikeustuomioistuin päätöksissään.

Hopeareunuksena pilvellä on kuitenkin esimerkiksi komisario Tom Packalénin rehellinen palaute politiikan huipulle oikeusministeri Tuija Braxille tämän syytöksistä poliisia kohtaan. Brax arvosteli poliisin vähäisiä pidätyksiä prostituutio- ja ihmiskaupparikoksissa, vaikka oli itse valmistelemassa lakia, joka kriminalisoi seksin ostamisen, mutta ei sen myyntiä. Brax vastaakin kritiikkiin sanomalla, että hyvän lain valmistelu kestää vuosia. On siis harmi, että tätäkin lakia piti kiirehtiä.

Tästä blogista ja Suomen politiikasta

Jokaisella meistä on ajatuksia politiikasta, puolueista, ehdokkaista ja näiden tekemistä tai ehdottamista ratkaisuista. Useimmiten julkisuudessa liikkuvat ehdotukset ja päätökset ärsyttävät suurta osaa kansasta. Puolueesta tai puoluetaustasta riippumatta oppositio huutelee ja kritisoi - ehdottamatta mitään parempaa ehdotettujen ratkaisujen tilalle.

Kirjoitan tämän tekstin siinä toivossa, että se toimii ehdottoman tarpeellisen kriittisen ajattelun tukena arvioidessamme politiikkaa, jota maassamme harjoitetaan. En ole politiikan ammattilainen, enkä toimi sen tutkimuksen piirissä, vaan olen tuiki tavallinen suomalainen äänestäjä, joka haluaa tuoda rationaaliset argumentit mukaan kaikkeen keskusteluun politiikan saralle. Mielestäni poliittista keskustelua täytyy käydä myös ennakoiden tulevaisuutta, eikä vain reagoiden tapahtuneisiin asioihin. Jälkiviisaus ja voivottelu eivät saa johtaa huonosti valmisteltuun lakiesitykseen, jonka populistinen ja puoluekurista kärsivä eduskunta hyväksyy.

Aloitan blogini kirjoittamisen näin 17.2.2011, eli vain kaksi kuukautta ennen eduskuntavaaleja. Eduskuntavaaleista on tulossa erityisen jännittävät, sillä puolueasettelut ovat kannatusmittareissa ja gallupeissa olleet hyvin tasaisia suurten puolueiden välillä. Kokoomus, SDP, Keskusta ja Perussuomalaiset ovat viimeisimpien tietojen mukaan - gallupista riippuen - hyvin tasaisesti 16 ja 20 prosentin kannatuksen välillä.

Arvoisat lukijat: nauttikaa kirjoittamastani ja arvostelkaa sitä. Antakaa palautetta ja keskustelkaa.