sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeisestä politiikasta

Suomi on mielenkiinnolla seurannut vaalien jälkeisen asemasodan kulkua. Hallitusneuvottelija ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen näyttää asettaneen Euroopan Unionin asiat Suomen asioiden edelle hallitustunnusteluissa, kun vaalien ainoa todellinen voittaja jätetään hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Perussuomalaiset Timo Soinin johdolla taas eivät halua hallitusvastuuta ja vaikka erivapaudet EU-asioihin olivat tarjolla, jättäytyivät perussuomalaiset itse pois hallitusneuvotteluista. Nyt hallitusta parsitaan kasaan tilkkutäkin tavoin ja kokoomus joutuu luopumaan monista Suomen sisäpolitiikkaa koskevista linjauksistaan mahdollistaakseen enemmistöhallituksen muodostumisen.

Vihreiden tuore puheenjohtaja Ville Niinistö vienee puoluettaan ainakin uskottavamman politiikan suuntaan kuin edeltäjänsä. Kommuunissa asuva entinen puheenjohtaja, joka ei päivääkään ole tehnyt 'oikeita' töitä eduskunnan ulkopuolella, oli varmasti monen muunkin mielestä sopimaton työministeriksi. Lisäksi luopuminen vihreistä perusarvoista vei vähänkin uskottavuuden puolueen politiikalta vanhassa hallituksessa.

Paljon kohutuista uutuuspuolueista yksikään ei päässyt läpi. Piraattipuolueen julkkisehdokas Antti Kurhinen sai reilut 50 ääntä ja aiheutti todennäköisesti suuremmat äänitappiot väkivalta- ja huumeviihteellään. Osa puolueen muista ehdokkaista sooloili yhteisten linjausten puuttuessa. Puoluekurittomuus kuristi piraatit. Jiri Kerosen johtama Muutos 2011 ei menestynyt sen paremmin. Puolue oli leimautunut maahanmuuttovastaiseksi turhakkeeksi jo kauan ennen vaaleja.

Kaikkien puolueiden epäjohdonmukainen politiikka syö entisestään suomalaisen politiikan uskottavuutta. Kokoomus unohtaa kansan EU-asioiden kustannuksella, keskusta haluaa hallitukseen ja neuvotteli hallituspaikasta rökäletappion ja oman oppositiolinjauksensa jälkeen. SDP ei aio pitää kiinni sovituista ulkopoliittisista linjauksista, jos puolue ei pääse hallitukseen. Vihreät linjasivat jäävänsä oppositioon, mutta silti innolla tavoittelevat hallituspaikkaa. Tosin mainittakoon, että vihreät linjasivat jäävänsä oppositioon, koska perussuomalaisten hallitusvastuu näytti selvältä. Kristilliset pitävät luonnollisena vaalilupausten vetämistä takaisin, jos vain paikka hallituksesta löytyy. Vasemmistoliitto lähtee hallitusneuvotteluihin SDP:n tukipuolueeksi, mutta myy itsensä kokoomusjohtoiseen hallitukseen. Perussuomalaiset eivät aio kantaa vastuuta, vaan jäävät oppositioon paheksumaan ja kritisoimaan. Perinteinen jokahallituksen hännystelijänä toiminut Suomen ruotsalainen kansanpuolue ei taaskaan tee mitään merkittävää ja pysyttelee kokoomuksen aseenkantajana.

Julkisessa viestinnässä on nähty tärkeäksi pitää tiedonanto hallittavassa muodossa ja minimissään, jotta mikään sanottu asia ei olisi ristiriidassa myöhempien kannanottojen kanssa. Politiikan pelikentältä puuttuu rehellinen pelaaja, joka kertoo järkevästi perustellen kantansa ja linjansa niin, että uskoo niiden pitävän vielä myöhemminkin. Jos mieli myöhemmin muuttuu, kertoo se suuresta ihmisestä tai puolueesta, jos myöntää oman erehtyväisyytensä ja kertoo muuttaneensa mielensä uuden tiedon valossa.