Puoluejärjestelmästä

Tätä blogia lukeva kansalainen pyysi aikaisemmasta kirjoituksesta uudistetun painoksen näin kuntavaalien alle. Suomalaisista puolueista ja niiden samankaltaisuuksista ja eroavaisuuksista on kirjoitettu jo, joten keskitytään puoluejärjestelmän ja vaalitavan läpileikkaamiseen - sekä tietysti perinteeksi muodostuneeseen hajoamiseen puolueiden sanojen ja tekojen vastakkaisuudesta.

Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa. Useilla ranskankielisten herrasmiesten nimillä varustetut laskentatavat koristavat äänestystilastoja ja kannatusbarometrejä, jotka yrittävät viestiä meille äänestäjille poliittista realismia. Käytännössä suhteellinen vaalitapa tarkoittaa, että paljon ääniä saavat ehdokkaat vetävät mukanaan toisinaan myös hyvin vähän ääniä saaneita ehdokkaita - tämä korostaa paljon ääniä saaneen ehdokkaan asemaa, koska saman puolueen edustajia tulee kimppakaupassa mukana. Ilmeisesti olisi epädemokraattista antaa enemmän äänivaltaa henkilölle, joka saa runsaasti ääniä ja vähemmän valtaa ehdokkaille, jotka saavat vähemmän ääniä.

Vaalilupauksien toteutumista seuraava Kansan Muisti -palvelu tarkastelee ehdokkaiden vaalikoneisiin antamien vastausten ja eduskunnassa toteutuneiden äänestysten suhdetta toisiinsa. Vähiten vanhaa puoluetta muistuttava eduskuntapuolue Perussuomalaiset äänestää eniten lupaustensa mukaisesti - tätä voi palvelussa tarkastella tietysti ehdokas kerrallaan, jos haluaa löytää omasta puolueestaan valopilkkuja.

Perussuomalaisten ajatuksia ja arvomaailmaa ei kenenkään tarvitse tai ole pakko jakaa. Puolue ei ilmeisesti vaadi juurikaan puoluekuria jäseniltään, vaan ehdokkaat ovat vapaita äänestämään kuten haluavat tullessaan valituiksi. Tämä poikkeaa vahvasti muiden eduskuntapuolueiden tavasta toimia: Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä jopa erotettiin kaksi kansanedustajaa. Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho äänestivät vaalilupaustensa mukaisesti ja joutuivat siksi perustamaan oman eduskuntaryhmänsä.

Puoluekuri on tuo kirosana, joka estää hyvien ehdokkaiden äänestämisen, kun he valitsevat itselleen äänestäjän mielestä huonon puolueen. Suuri ja aiheellinen pelko siitä, että ääni meneekin väärään osoitteeseen aivan väärää mieltä olevalle ehdokkaalle ajaa äänestäjät turvautumaan huonompiin ehdokasvaihtoehtoihin. Suhteellinen vaalitapa tekee näin itselleen karhunpalveluksen.

Suomessa on ollut yhdistysliikehdintää vaalitavan muuttamiseksi. Äänivalta ry ajaa hyväksymisvaalitapaa Suomeen. Hyväksymisvaalitavassa äänestäjät laittaisivat ehdokkaita järjestykseen siten, että jos ensimmäinen ehdokas ei tulisi valituksi, mutta seuraava omalta listalta tulisi, menisi ääni tälle ehdokkaalle. Näin ääniä ei menisi hukkaan ja kansalaiset saisivat päättää kenelle muuten hukkaan menevä ääni annettaisiin - puolueesta riippumatta. Menetelmä ei kuitenkaan ota huomioon puoluejärjestelmän muita huonoja puolia kuten poliittisia virkanimityksiä.

Poliittiset virkanimitykset tarkoittavat siis sitä, että joku saa hakiessaan virkaa etua esimerkiksi tietyn puolueen jäsenyydestä tai hyvistä suhteista valinnan tekevään päättäjään. Hyvä veli -verkostot toimivat riippumatta siitä onko puolueita olemassa - ihmiset valitsevat itsensä kaltaisia ihmisiä luottamus- ja johtotehtäviin (Salo & Blåfield 2007, 26 - 33.) ja näin äänestäjätkin äänestävät luottamustehtäviin niitä, jotka edustavat heidän ajatusmalliaan parhaiten. Valinta on luonnollista ja tehostaa hallintokoneiston toimivuutta ja yhteispeliä. Eri tavalla ajattelevat ihmiset kokevat järjestelmän epäoikeudenmukaiseksi - ja syystä: heidän äänensä ei koskaan pääse kuuluviin.

Voiko suomalaista demokratiaa kehittää lakkauttamalla puolueet, mahdollistamalla täten ainoastaan henkilön ominaisuuksien ja henkilökohtaisen taustan sekä markkinoinnin vaikuttavan valituksi tulemiseen. Mene ja tiedä. Joku voisi argumentoida, että lakkauttamalla puolueet vähemmistöjen ääni jäisi jalkoihin ja rikkaat pystyisivät ostamaan markkinoinnilla ehdokaspaikkoja. Väitän aktiivisen demokratian toimivan ja luotan siihen, että nykyaikaisen tiedonvälityksen maailmassa äänestäjät eivät äänestä sitä joka on eniten esillä vaan sitä, joka on lähimpänä äänestäjänsä ajatusmaailmaa ja paneutuu eniten valituksi tulemisen tieteeseen.

Kreikan vai euroopan kriisi?

Suomalaisen veronmaksajan raha on nykyään eurooppalaista rahaa. Eurosta irtaantuminen on kalliimpaa kuin siinä pysyminen. Kreikkaan Suomi maksaa älyttömän paljon rahaa miten tahansa asiaa tarkasteleekin. Mitä jos Kreikka potkittaisiin pois yhteisvaluutasta?

Eurokriisi on monimutkainen ja vaikea käsite ymmärtää. Sen selättäminen vaatii paljon muutakin, kuin myöntyväisyyttä siihen ajatusmalliin, että kyllä Katainen hoitaa. Avasin lainoituksen tunnusluvut tähän teille - miten sinä ratkaisisit euroalueen kriisin?

Suomalaiset maksavat 1,8 % kaikesta Kreikan lainoituksesta. Se tarkoittaa noin 49 miljardia euroa. Suomella on saatavia Kreikasta noin kaksi miljardia ennen lainoitusta. Joku älähtää tässä kohtaa ja kertoo avoimesti, ettei ymmärrä miksi Suomen osuus on näin pöyristyttävän suuri. Ranskalla on saatavia 459 miljardia ennen lainoitusta Kreikasta ja ranskalaiset veronmaksajat lainoittavat kreikkalaisia 532 miljardilla eurolla. Saksalla on saatavia 338 miljardia euroa ja he lainoittavat Kreikkaa 707 miljardilla eurolla. Kriisimaa Italialla on saatavia 39 miljardia, mutta he lainoittavat Kreikkaa 466 miljardilla. Suomesta on siis tehty suuri euromaa - nettomaksaja. Suomalainen talous on toipunut kriisistä kelvollisesti. Niinpä Suomi maksaa suuren osuuden Kreikan lainoituksesta.

Iso-Britannialla on saatavia 242 miljardia, mutta he lainoittavat kreikkaa vain 20 miljardilla. Yhdysvalloilla on saatavia 100 miljardin edestä, mutta lainoitusta tulee vain 32 miljardia. Kyseessä on siis euron kriisi.

Euromaiden johtajat tukevat Kreikan taloutta käsittämättömillä summilla ottaen huomioon, että suuri osa velkarahasta menee Kreikan aikaisempien velkojen ja korkojen lyhentämiseen. Kreikka valehteli taloudestaan liittyessään EMU-maihin. Euron ulkopuoliset maat eivät kärsi euron kriisistä niin suoria vaikutuksia kuin euromaat kärsivät - yhteisvaluutan horjuessa kaikkia euromaita uhkaa talouden romahtaminen.

Kreikan tapauksessa on kuitenkin mahdollista vetää töpseli seinästä. Maa ei osaa pitää talouttaan kurissa. Kreikan voi potkia ulos eurosta. Tämän ratkaisun ongelmaksi muodostuu sinne maksettujen lainojen jääminen uppoavaan Kreikka-laivaan. Kreikkaa lainoitetaan yhteensä 2760 miljardilla eurolla. Tästä summasta on 750 miljardia käyttämättä. Suomi saisi 49 miljardistaan 14 miljardia takaisin.

Kreikan irroittaminen euroalueesta ajaisi maan sisäiseen kriisiin ja johtaisi väistämättä syntyvän valuutan multidevalvointiin, jolloin lainatut eurot paisuisivat Kreikan uuden valuutan maksukyvyn ulkopuolelle lopullisesti. Maa joutuisi velkaselvitykseen tai konkurssiin ja rahat jäisivät sille tielleen. Ovelat kreikkalaiset ovat onneksi sijoittaneet muissa valuuttalajeissa Sveitsin pankkeihin rahaa, joten Kreikan talouden nollaamisen jälkeen kreikkalaiset olisivat velattomia ja rikkaita.